keskiviikko 17. elokuuta 2016

Syksy saapuu ja valontarve kasvaa!

Syksyn pimeät illat ja joulun aika koittaa pikemmin kuin arvaammekaan.
Nyt on juuri oikea aika valmistautua, kaupallisesti tärkeään vuodenaikaan ja tilata joulun somisteet ja valot! Eeva Vähämäki Soonista muistuttaakin, että jouluvalojen ja -somisteiden tilaamisen kanssa kannattaa olla liikkeellä jo nyt.


Ison osan perusvaloista tuomme suoraan Kiinasta, ilman ”välikäsiä”, tällä voimme varmistaa valojen hyvinkin asiakasystävälliset ja kilpailukykyiset hinnat. Teemme yhteistyötä myös Puolalaisen valovalmistaja IPB:n kanssa. Omaa Suomessa käsityönä tehtyjä, asiakkaan toiveiden mukaan valmistettuja valoratkaisuja on myös mahdollista saada.




Joulu-/kausi valaistusta suunniteltaessa kannattaa valita sellaisia ratkaisuja jotka voivat hyvin olla paikoillaan koko pimeän vuodenajan. Laadukkaat LED-valot kestävät useita vuosia, sähkön kulutus on minimaalista ja oikein asennettuna ja huollettuna ne ovat pitkäikäinen hankinta.


Sooni Oy:ltä saat yhdellä kertaa koko paketin; somisteet, räätälöidyt valaistusratkaisut, suunnittelu- ja asennuspalvelut, sekä varastoinnin tarvittaessa. Valikoimaamme kuuluu tuhansia somistustuotteita, sekä kattava valikoima LED-valoja jotka soveltuvat niin sisä- kuin ulkotiloihinkin.



Ota yhteyttä niin suunnitellaan yhdessä teille kaikkien aikojen Joulu! Valoisaa syksyä ja joulunaikaa!

Sooni Oy
Eeva Vähämäki
eeva.vahamaki@sooni.fi
www.sooni.fi




torstai 11. elokuuta 2016



NOSTALGISTA VISUAALISTA IRROTTELUA

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että haluaisit mennä vain viihtymään johonkin täysin erilaiseen myymäläympäristöön. Erilaiseen siinä mielessä, että valitsemasi pikku puoti olisikin villi ja vapaa ilmeeltään luoden samalla kuitenkin kuin salaa asiakkaalleen jotakin aivan ainutlaatuista kokemuksellista silmäniloa. Tällainen tunnelma, joka olisi kuin vapaapäivä kaikista velvollisuuksista ja lasketuista minuuteista, kuin myös millintarkoista viivasuorista kauppakeskusten käytävistä. Minä esittelen yhden sellaisen, joka sijaitsee Riihimäellä aivan rautatieaseman tienoilla. Se on rentoiluun ja hengailuun kutsuva inspiroiva puoti.

Pompoti on hauska sisustus- ja life-style-myymälä, jossa myydään menneen ajan maailmaa mukailevassa kiinnostavassa puutalossa itse tehtyjä herkkuleivonnaisia, teetä ja erikoiskahveja, salaatteja sekä muita tarkasti valittuja kauniissa pulloissa ja purkeissa myytäviä delituotteita sekä lahjatavaroita. Toinen kategoria on sisustuksen pienesineet, lasten tuotteet nostalgisine leluineen sekä naisten rentoja asusteita.



 
Pompotin herkullinen salaatti-ja leivonnaisvitriini saa veden kilelle



 
Vanhan puutalon pikku kahviossa  on ainutlaatuista lumoa herkkuvärein toteutettuna


 
Pip-studion astiasto vetoaa hauskoilla kuva-aiheillaan
 

 
Pikkutavaroiden esillepanot lokeroissa rakentavat ehjän sommittelukokonaisuuden
 

 
 
Nämä näkymät ja paljon paljon muuta löytyvät Pompotin verkkokaupan sivuilta tai pikku myymälästä. Tuotemerkit ovat kansainvälisiä kuten PipStudio, Maileg, House Doctor, Bloomingville, Nordal, GreenGate, Rice ja Madame Stolz. Pompotin putiikki  ja Pompotin pimut löytyvät tarkemmin monista eri asiayhteyksistä hakusanoilla: pompoti/riihimäki/punainen talo jne.
 

Rentoja kesäisiä elämyksiä meille kaikille - vielä ehtii,  visualistit!